Hän on iso

Lalaaa, olen yksin. Otan iltalääkkeet - en yhtään enempää enkä yhtään vähempää kuin pitäisi.
Keho tyhjentyy tunteista.
Ei väsytä, ei sureta, ei tunne mitään.
Terapiassa puhuinpuhuinpuhuinpuhuin ja puhuin, enemmän kuin koskaan.
Mä vaan purkasin kaiken viime kesästä.
Ja kerroin kaipaavani sitä aikaa ihan kamalasti.
Mä painoin _16_kiloa_ vähemmän.
JA MUA SATTUU, sattuu todella
painaa näin paljon nyt.
Ja musta tuntuu,
että vaikka kuinka yritän - mä en pysty.
Mä vaan syönsyönsyönsyön.
Mä ahmin.
Mä en anna itseni tuntea mitään
vaan hukutan itseni ruokaan.
Jos surettaa - syön karkkia.
Jos meinaan tuntea jotain uutta - syön.
Ja se on ihan kamalaa, sillä mä vain lihon.
Mulla ei ole enää varaa lihoa, ei ole koskaan ollutkaan.