Ei täällä kukaan enää käy. Eikä se haittaakaan, en ole itsekään käynyt kahteen vuoteen.
Mutta tulin kertomaan, että mä oon parantunut.
Mä oon painavampi kuin koskaan, mutta mä oon parantunut.
Ei enää syömishäiriötä, masennusta, lääkkeitä tai terapiaa.
Kaikki on hyvin.
Uskokaa itseenne.

Up up down down left right

Tänään sain taas muistutuksen siitä kuinka läski olen ja kuinka possusti käyttäydyn. Söin lakupussin, phhahah.
Kotona söin... hampparin ja ranskalaisia ja äiti sano et syön kauheesti. Niinhän mä syönkin.
Mua hävettää syyä kotona, mua hävettää olla kotona - mä en uskalla mennä edes alakertaan hakemaan syömistä, vaikka äiti on jo nukkumassa. Mä söin liikaa - eilen söin ihan hyvin, noin 800 kcal.
Eiperkele, poikaystävä on virossa - taino nyt jo varmaan suomessa, eikä se vastaa viesteihin.
Nojaa, toivottavasti kaikki on okei, en jaksa huolia enää. Itkin jo ikävää pari tuntia.
Aamulla oli terapia ysiltä, sanoin etten jaksa puhua ja sain tehdä pitkää testiä koko 45 min.
Serot taitaa loppua eikä mulla ole reseptiä, no en oo "muistanu" ottaa niitä muutenkaan pariin päivään.
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA.
Joo. Ärsyttää, en vaan tiiä mikä. Mul on nälkä, mun päällä on nälkä, mut maha on ihan kylläinen ja tyytyväinen.
Mä oon läskiläskiläski. Kesällä olin pieni enkä ees tajunnu sitä, ja sit aloin vaan lihoa.

Paha lapsi

Mä päätin nyt kasvaa.
Mä olen ollut kamala lapsi, mä oon harkinnu itsemurhaa, viillelly, ottanut yliannostuksia, yrittänyt laihduttaa itteni hautaan.
Nyt mä lopetan.
Ja mä korvaan tän kaiken.
Korvaan tän kaiken tuplana, lupaan.
Tästä lähtien mulla ei oo enää paha olo, musta tulee sopivan laiha - ei lihava.
Mulle ei tartte ostaa paljoo mitään.
Mä opiskelen pitkään ja kouluttaudun hyvin ja ostan vanhemmille kaikkea.
En halua olla enää taakka.
Mä siivoan ja autan. Yritän ainakin.
Mä en enää kinua karkkia, se on kallista.
Olen hiljaa ja hymyilen, mun on pakko yrittää olla parempi.

Eilen vein töissä pahviroskia ulos ja tuuli heitti kaikki pahvit ympäriinsä.
Tänään mä osasin puhua terapiassa niinku viimeksikin.
Mä puhuin ihan tyhmästi, mutta ei kai se haittaa.
Mä sössötän ja sekoan sanoissa, mutta ihan sama, tuskin se välittää, kunhan vaan puhun.
Se on ihana ihminen ja toivottavasti tajuaa, että mä en ole ihan tyhmä ja itsekäs.
900 kcal, kaks jätskiä, meinasin ahmia töissä suklaata, mut en sit ahminutkaan - ihanaa.
Syön vielä vesimelonia jajaja mansikoita. Töihin otan huomenna lounaaksi ruisleipää.
Mähän laihdun, ruoka ei mua estä. Mä yritän olla ahmimatta, yritän niiiiiiiiiiin kovasti
ja kaksi päivää oon jo onnistunu.
Painan nyt joku 69-70 kiloo, viime kesänä painoin alimmillaan 54.
Mun tavote on 65, 60, 55, 50 ja sit ehkä 45.
Mun unelmaan - kolmeenkymmeneenkahteen - tuskin koskaan pääsen.
Nyt teho-osasto ja ruokaa.
Kauheeta tekstiä, mut annoin vaan sormien lentää.

Ihanaa

Hah, tekisi mieli piiskata itteeni. Nukkua ulkona asfaltilla, kärsiä.
Kenellekään en voi purkaa, sillä ne sanoo itsekkääksi.
Itsesääliä vain. Mä en sääli itseäni, ei tällaista paskakasaa voi sääliä.
Tällaista paskakasaa voi vain potkia ja lyödä,
sylkeä päälle ja jättää heitteille.
Sitä mä ansaitsisin.
Mä en osaa mitään.
Mä en ole mitään.
Mä en osaa koulua, mä en osaa laihtua, mä en osaa mitään.
En yhtään mitään.
MITÄÄN.
Mä en ole missään hyvä,
kaikessa paskapaskapaska.
Ja siitä saan muistutuksen joka päivä.
Mä olen ruma, mä olen läski,
mä en osaa pukeutua, mä olen ällöttävä.
Mä vihaanvihaanvihaan itseäni
NIIN PALJON,
ette uskokkaan.
Häpeän itseäni.
ENKÄ MÄ OLE ITSEKÄS, EN OLE.
EN OIKEASTI.
Mä VIHAAN itseäni, mä en rakasta itseäni, mä vihaan tätä mitä mä olen,
mä en ole mitään, mä oon itse pettymys ja epätäydellisyys.

Oho, itsesääliä taas, hups, voivoi.

Hän on iso

Lalaaa, olen yksin. Otan iltalääkkeet - en yhtään enempää enkä yhtään vähempää kuin pitäisi.
Keho tyhjentyy tunteista.
Ei väsytä, ei sureta, ei tunne mitään.
Terapiassa puhuinpuhuinpuhuinpuhuin ja puhuin, enemmän kuin koskaan.
Mä vaan purkasin kaiken viime kesästä.
Ja kerroin kaipaavani sitä aikaa ihan kamalasti.
Mä painoin _16_kiloa_ vähemmän.
JA MUA SATTUU, sattuu todella
painaa näin paljon nyt.
Ja musta tuntuu,
että vaikka kuinka yritän - mä en pysty.
Mä vaan syönsyönsyönsyön.
Mä ahmin.
Mä en anna itseni tuntea mitään
vaan hukutan itseni ruokaan.
Jos surettaa - syön karkkia.
Jos meinaan tuntea jotain uutta - syön.
Ja se on ihan kamalaa, sillä mä vain lihon.
Mulla ei ole enää varaa lihoa, ei ole koskaan ollutkaan.

Narsissi

Askartelin. Siis ihan oikeasti. Aika surullista, että äidin pitää piilottaa mattoveitsen terä.
Kauheeta, mutta onneks niillä ei ole enää mitään pelättävää.
Oon ihan hikinen ja huone on sotkunen. Äiti osti mulle Soundin.
GREEN DAY MJAAU.
Poikaystävä tulee meille tänään. Huomenna mennään häihin,
mutta hääparina ei ihan vielä olla me.
Ehkä joskus vielä sitten, kun on rahaa ja ollaan isoja.
Mä vaan syön täällä karkkia.
Ja olen lapsi.
Ja askartelen,
ja vahdin pupuja.
Mut mä oon ylpeä lapsi, pieni lapsi.

Niin kuin haluatte

Sehän on vain hyvä, että kaverit ovat tärkeämpiä kuin tyttöystävä.
Tyttöystävä on vain nainen,
seksiobjekti, joka siivoaa ja tiskaa ja laittaa ruokaa.
Me ei olla mitään.
Meidät saa toimimaan sanomalla: "Rakastan sua."
Mutta sitten meille huudetaan
ja meitä sanotaan itsekkäiksi.
Ja meiltä ei pyydetä anteeksi
vaan meidän pitää AINA pyytää anteeksi.
HE eivät kadu mitään, ovat itsekeskeisiä.
ME ollaan heikkoja ja alistuvia, me vain kuunnellaan ja myötäillään.
Me ei saada suuttua, ne saa. Me ei saada puhua, ne saa.
Meidän mielipiteet on aina vääriä.
Niiden mielipiteet on aina oikeita.
Me ollaan heikkoja verta vuotavia hedelmällisiä synnytyskoneita, joista ei välitetä.
Meistä ei välitetä.
Meiltä saa vain seksiä, meiltä saa huomiota ja lapsia.
Me huolehditaan kaikesta. Ne vain juo ja haukkuu meitä
ja pitää hauskaa keskenään.
Me ollaan itsekkäitä, kun avataan suumme.
Me ei saada sanoa mitään.
Ne on viisaita ja me ollaan tyhmiä.
Me ollaan tunteellisia ja se on VÄÄRIN.
Pitää ajatella järjellä, pitää olla jyrkkä mielipiteineen.
Ei saa olla tunteellinen.
Ei saa ajatella itseään.
Ei saa tuntea, ei saa tuntea mitään.
Ei saa puhua itsestään. Pitää myötäillä.
Ei saa olla omia mielipiteitä.
Pitää hyväksyä, että HE ovat aina oikeassa ja me ollaan väärässä.
Me ei voida olla oikeassa.
Me ollaan vain objekteja.
Me ei olla mitään.
ME EI OLLA YHTÄÄN MITÄÄN.